Nocturne

Minä olen niitä,
jotka syttyvät hitaasti ja joidenkin mielestä huomaamatta,
niitä, jotka eivät useinkaan tee asioita ex tempore,
koska sellainen on enemmän ahdistavaa kuin vapauttavaa,
niitä, joilla alkaa surrata korvien välissä,
jos pitäisi päättää jostain jäätelömakua kummemmasta suitsait,
niitä, jotka pääsevät suuttumukseen saakka siinä vaiheessa,
kun toisenlaiset ovat jo unohtaneet,
että jossain vaiheessa oli riitaa tai erimielisyyttä.

Siksi minun piti makustella sinunkin sanojasi
muutama päivä - tai ehkä muutama viikko,
jos ihan tarkkoja ollaan.
Mutta sitten kun olin saanut pohdittua ajatustasi kaikilta kanteilta,
päädyin olemaan samaa mieltä sinun kanssasi.

Sanoit sanasi vähän pahoitellen ja anteeksipyydellen,
jotenkin sellaisin saatesanoin kuin, että
tämä saattaa nyt kuulostaa typerältä tai epäreilulta, mutta sanon kuitenkin.


Olin aina opettanut kansakunnan rakastamaa klassikkorunoa hieman etäältä tarkastellen,
ajatellut, että runon tematiikka on kaunis
mutta ei koske minua tai oppilaitani,
nuoria ihmisiä.
Että todella ymmärrän ja koen ja tunnen sitten joskus, vanhana.

Mutta ymmärränkin melko hyvin jo nyt,
nuorena ihmisenä.

Käsitän sen, että tätä elämäni nyt on,
varmasti pitkään, vaikka ei toki loputtomiin,
koska kukaan ei voi pysäyttää jatkuvan muutoksen hidasta virtaa
- mutta ei myöskään täydellisesti päättää, mihin suuntaan virta meitä vie.
Minäkin olin varma, että hallitsen virtaa,
kunnes kohti se kääntyi.

Vaikka vieläkin usein ahdistaa,
ymmärrys on siltä osin helpottava kokemus,
että sitä seuraa väistämättä jonkinlainen hyväksyntä,
toisinaan tuskallinen, mutta hyväksyntä yhtä kaikki.
Se ei muuta väärää oikeaksi tai epäoikeudenmukaisuutta oikeudenmukaisuudeksi,
mutta se auttaa näkemään hyvän ja kauniin,
jotka eivät koskaan hävinneet mihinkään, hukkuivat vain hetkeksi pahan alle.


Aina ennen podin huonoa omaatuntoa,
jos en kauniina kesäpäivänä
juuri näyttänyt nenääni ulkona
- ja siksi onkin loputtoman hauskaa,
että juuri tänä vuonna, kun minun oli pakko lakata kokemasta tällaista syyllisyyttä,
kesä alleviivasi olemassaoloaan
kuumuudella ja kuivuudella
siinä määrin,
että ilmastoiduissa sisätiloissa olemisesta ja kaupan pakastealtaiden välissä nukkumisesta
tuli täysin hyväksyttyä toimintaa.

Huono omatuntoni, jota kesäisinä päivinä koin,
oli osa suurempaa ajatuskokonaisuutta,
jonka tämä aika asentaa meihin jo lapsuusvuosina.
Haluamme kokea kaiken
- ja paine kokeakokeakokea ja määrittää, mikä kaikki on osa kaikkea,
on valtava ja järjetön.
Ahmimme maailmaa, jota tuhoamme,
haluamme Venetsiaan ennen kuin se hukkuu,
vaikka voisimme vain yrittää olla toimillamme hukuttamatta sitä.


Sinun sanasi liittyivät juuri tähän.
Pyysit minua pohtimaan tilannettani
helpotuksen näkökulmasta:
koska en joka tapauksessa voisi enää edes yrittää rynnätä
mielettömästä kokemuksesta toiseen,
voisin opetella ajattelemaan,
kuinka ihanaa ja vapauttavaa se lopulta on,
kun tästä paineesta on pakko päästää irti,
kun on valittava hyvin tarkkaan
ja kun sitten on oikeasti aikaa pysähtyä valintojensa ääreen,
antaa niiden täyttää koko kokemisen tarpeen tila
ja kasvaa kokemusten sijaan merkityksiksi, elämäksi.

Kun elämä kapeutuu rajulla ja radikaalilla tavalla,
se myös suodattuu ja jalostuu, jos muutoksen suostuu ymmärtämään.
Kyse ei ole siitä, että kipu jalostaisi ihmistä,
tekisi taivaallista kruunua yhtään aiempaa kirkkaammaksi,
vaan siitä, että jos päättää olla sulkematta itseään sairauden tyhjiöön, onttoon sykkyrään,
antaa itselleen luvan pohtia, käsitellä, kiukustua, surra, puhua, iloita, kirjoittaa ja lukea
ja avaa ovensa ihmisten tulla
ja laajentaa huoneitaan jo sisällä olevien jäädä,
he tulevat ja jäävät
- eivät kaikki vaan, mikä hienointa, ainoastaan ne,
jotka haluavat olla vähän minun ja minun olevan vähän heidän -
ja kuuntelevat ja haluavat tulla kuulluiksi omine iloineen ja suruineen.

Käy niin kuin runossa,
jossa pienentyy elonpiiri ja nukkuu tuuliviiri
ja silti ja sen vuoksi
on kädessä onnen kulta
eikä enää tarvitse kaiken aikaa ajaa virvatulta.

Kun kotinsa rakentaa omaan itseensä ja näihin ihmisiin,
ei tarvitse olla luonteeltaan ex tempore
pyytääkseen jotakuta hetken mielijohteesta kylään tai mennäkseen itse.