Ei vikaa järjestelmässä

Lääkärintodistuksen A mukaan
merkittävin työkykyäni alentava sairaus on
ICD-10 J45,
astman pahenemisvaihe.
Lääkäri ei ole kirjoittanut kohtaan
“sisäilmasairauden pahenemisvaihe”,
koska niin ei voi kirjoittaa.
Sille ei ole ICD-10-koodia,
koska

sellaista sairautta kuin sisäilmasairaus ei ole

- ja jos olisikin, sen sisältö pitäisi selittää
jokaisen potilaan kohdalla erikseen.

Mutta kun jotain pitää kirjoittaa,
niin onneksi minulla on
astma,
jonka pahenemisvaiheen järjestelmä tunnistaa
- vaikka oikeasti pahenee kaikki muukin
kuin vain astma.

Kun sairastaa sellaista, mitä järjestelmä ei tunnista,
sellaista, mitä ei oikein ole olemassa,
muuttuu ihmisenäkin järjestelmälle ei-olevaksi.
Ihminen muuttuu ongelmaksi,
aistein havaittava abstraktiksi.
Tällainen transsendenssi voisi olla kaunis metamorfoosi
jossain toisessa tilanteessa.
Tässä nimenomaisessa
ihmisestä kuitenkin tulee
radioaktiivista jätettä,
jolle ei oikein löydy loppusijoituspaikkaa;
kohtuuttoman vaikea ristisanatehtävä,
jonka ratkaiseminen vaatisi aikaa,
jota ei tietenkään kenelläkään tässä ajassa ole.

Kun sairastuu työpaikan vuoksi
ja vielä ihan kunnolla,
niin, ettei voi enää työskennellä
tai yleensäkään olla
oikein missään,
ei se olekaan sairastunut,
jolle tilanne on kohtuuton,
vaan järjestelmä.
Jossain sairastumisen vaiheessa
logiikka yksinkertaisesti pettää.
Järjestelmä menee sekaisin,
vaikka sanotaankin, että

kein Fehler im System
kein efhler im system
sein kystem im fehler
kein symmet is fehler.


Lääkäri pitää todistuksen mukaan minua työkyvyttömänä
aikavälillä se ja se.
Oikeastaan olisin työ- tai ainakin työpaikkakyvytön
kai kaiken aikaa.
Lääkäri on monta kertaa kuullut minulta sen,
että en minä halua sairauslomaa,
että kyllä minä ne tunnit pystyn hoitamaan,
ja kun pakkohan minun on kuitenkin korjata opiskelijoiden töitä
ja valmistella materiaaleja ja sen sellaista kotona,
ja kun tässä työssä on niin vaikea olla poissa töistä,
koska ei niitä tunteja yleensä sitten pidä kukaan,
ja jos opiskelijoille antaa itsenäiset tehtävät
tai joku päästää heidät luokkaan tekemään tehtäviä,
niin yksi tai kaksi tekee kunnolla,
kolme tai neljä jotenkin
ja loput eivät ollenkaan,
että paljon helpommalla pääsen,
jos vain menen töihin.

Ja sitä paitsi

minä haluan mennä.

Ja kun enhän minä sillä tavalla ole kipeä.
Kun nyt on vain vähän hankalampi olo kuin eilen,
mutta tätähän tämä on aina.

Kun sairastaa sellaista, mitä järjestelmä ei tunnista,
käy helposti niin,
että sairastaa sellaista, mitä itsekään ei tunnista.
Sairauteen suhtautuu ei-olevana,
koska eihän sitä ole.
Siihen suhtautuu itsekin
kuin mihin tahansa tulokkaaseen,
ajattelee, että
mikä tuokin nyt oikein luulee olevansa,
kun se on niin olevinaan.
Sitä ei ota tosissaan.

Siinä vaiheessa, kun on päästy
sen verran tutuiksi,
että sisäilmasairautensa tunnistaa ja tunnustaa,
se onkin ujuttanut itsensä minun järjestelmäni sisään
siinä määrin,
että vaikka kuinka sanoisin, että

kein Fehler im System
kein efhler im system
sein kystem im fehler
kein symmet is fehler,

järjestelmä on täysin juntturassa.

Eikä silloin auta
kuin bootata
ja rebootata

ja alkaa korjata järjestelmää.