Hei, lukija! Haluatko lähteä kanssani mielikuvitusmatkalle, sukeltaa ajatusleikkiin, tehdä kurkistuksen siihen maailmaan, jossa minä elän ja jota rinnakkaistodellisuudeksikin voisi kutsua? Jos vastasit kyllä, ota hyvä asento ja vapauta mielesi! Älä kuitenkaan sulje silmiäsi, ellet sitten ole niin onnellisessa tilanteessa, että joku lukisi sinulle tekstini ääneen.
Oletko valmiina? Sitten mennään! Muista, että tämän retken ajan saat reaktioita ja oireita suunnilleen kaikesta, mitä kohtaamme.
Käydään ihan ensimmäiseksi kaupassa, koska lukeminenhan on kivempaa, jos saa samalla napostella jotain. Jos sopii, mennään minun lähikauppaani, koska se on minulle tutuin, ja siksi suoriudun sieltä ulos nopeammin kuin itselleni vieraammista kaupoista, joissa jotain ihan tavallistakin, arkista tuotetta saattaa joutua etsimään tuskastumiseen saakka. Se on varmasti sinullekin tuttua.
Ennen ostoskorin nappaamista pitää selvitä kaupan pihasta, sitten tuulikaapista. Kaupan pihalla on aina autoja. Sanotaan, että niitä tällä kertaa on pihassa kaksikymmentä, joista kymmenen on käynnissä sillä hetkellä, kun astumme ulos - turvallisuussyistä - minun autostani. Sanoinko kymmenen? Unohda se ja kuvittele, että käynnissä olevia autoja onkin tuhat, siis satakertainen määrä todelliseen määrään verrattuna. Ne kaikki tupruttavat pakoputkistaan ulos kaikenlaista ilmastoa ja hengitysilmaa pilaavaa, mutta nyt meidän on vain mentävä pakokaasupilven läpi, mielellään puolijuoksua, mahdollisimman nopeasti. Huomaa myös, että kauppojen pihoilla on jostain syystä aina muutama ihminen polttamassa tupakkaa, jonka haju on omiaan salpaamaan hengen. Nyt heitäkin on kolmen sijasta kolmesataa, joista noin sata katoksen alla liukuovien vieressä, mikä tarkoittaa, että meidän on käveltävä heistä muodostuneen ihmis- ja tupakansavumeren läpi.
Tuulikaapissa on aina joku, jolla on hajuvettä - nyt jo arvaatkin, että heitäkin on tällä kertaa ahtautuneena tähän ulko- ja sisäilman välitilaan satakunta. Lisäksi tuulikaapissa on pullonpalautusautomaatit ja lähes aina joku, joka on palauttamassa pulloja ja tölkkejä. Automaatin luonahan on sellainen epämiellyttävä, imelä vanhanviinanhaju. Kuvittele, että haju olisi sata kertaa voimakkaampi ja pullonpalauttajia yhden sijasta sata tai kahden sijasta kaksisataa. Kerro sadalla myös siideripullojen ja oluttölkkien määrä ja se imelä haju, joka niistä lähtee.
Onneksi olkoon - olet selvinnyt kanssani kauppaan saakka! Nappaa ostoskori mahdollisimman nopeasti, ole hengittämättä tai peitä vähintään suusi ja nenäsi takinhihalla ja ota välittömästi kymmenkunta ripeää, pitkää askelta eteenpäin. Meidän on nimittäin päästävä yli kukkien valtameren; niitä on huumavine tuoksuineen edessämme, ei kymmeniä, vaan tuhansia. Kukkien jälkeen tulee heviosasto, joka ei sinällään ole erityisen ongelmallinen alue, mutta tietysti tomaatteja ja omenoita on meidän kanssamme valitsemassa yhtä aikaa 500 tai tuhat ihmistä, joista ehkä joka toisella on hajuvettä, tuoksuvaa hiuslakkaa tai kuivasampoota, vasta värjätyt hiukset, tuoksuvaa deodoranttia tai vaatteissa pesuaineen tuoksu, aika monella montakin näistä hengensalpaajista.
Sama kaava toistuu leipäosastolla, pakasteosastolla ja kaikilla muillakin osastoilla, kunnes saavumme peusaineosastolle, ensin sille, jossa ovat ihmisen pesemiseen ja puunaamiseen tarkoitetut tuotteet, sitten sille, jossa ovat kodin pesemiseen ja puunaamiseen tarkoitetut tuotteet. Ensiksi mainitusta selviämme hyvällä etukäteissuunnittelulla ja muutoin samalla strategialla kuin kukkaosastosta. Valikoimaan emme voi jäädä; meidän pitää tietää, mitä tarvitsemme ja mistä sen löydämme. Tässä kohtaa jaat ajatukseni siitä, että olisipa tässäkin kaupassa ymmärretty sijoittaa hajusteettomat ja muutoinkin ton-ton-tuotteet omaan hyllyynsä osaston päätyyn, niin kuin joissain muissa kaupoissa on tehty.
Arieleiden, comfortien ja kodinputkimiesten osastolla on käytävä ihan viimeisenä, jos siellä tosiaan on pakko käydä, koska sen osaston jälkeen on päästävä mahdollisimman nopeasti ulos, jossa toki on taas vastassa tuhat käynnissä olevaa autoa ja kolmesataa tupakoijaa. Pysytään kuitenkin vielä hetki kaupassa. Viimeisen osaston strategia on seuraava: tarkista kauppalistasta, mitä sieltä tarvitset, ja jos mahdollista, naulaa katseesi siihen hyllynkohtaan, jossa tuote sijaitsee, jotta optimoisimme askeltemme muodostaman reitin. Vedä henkeä puolisyvään - syvään hengittämistä on hyvä välttää kotiin saakka, myös autossa, jos ilmastointia on pakko pitää päällä - ja pidätä sitten hengitystäsi. Mene nopein askelin tarvitsemasi tuotteen luokse, nappaa se hyllystä ja poistu osastolta nopeasti. Muista napata kassojen päätyhyllyistä jotain naposteltavaa!
Koska kassoillakin on vähintään tuhat, helposti parituhatta ihmistä, asiakkaita ja työntekijöitä, valitsemme itsepalvelukassan, jos se on avoinna. Siellä muita ihmisiä on yleensä vain sadasta ehkä neljäänsataan. Usein joku kassoilla olevista ihmisistä asuu tai työskentelee hometalossa - ja nythän heitäkin on sata, ehkä kaksisataa, ja homeenhaju sen mukainen. Kun ostokset on maksettu, kävelemme ripeästi tuulikaapin ihmispaljouden ja parkkialueen pakokaasu- ja tupakansavupilven läpi autolle.
Hienoa! Ensimmäinen rasti on suoritettu, mistä osakiitos kuulunee tänäänkin etukäteen otetuille allergia- ja astmalääkkeille. Nyt kun olemme päässeet kotiin, sinunkin on varmasti pakko hengähtää hetki.
No niin, joko jatketaan? Mennään seuraavaksi kouluvisiitille - valikoidaan kuitenkin jokin sellainen koulu, jossa sisäilma ei ole sakeanaan kaikkea mahdollista vaarallista, koska nyt yritämme kulkea ilman hengityssuojaimia, jotta saisimme todenmukaisen kuvan olotiloistamme ja reaktioistamme. Todennäköistä kuitenkin valitettavasti on, että jotain sisäilmaongelmaan viittaavaa valitsemassamme koulussa on. Rakennuksessa meitä on siis vastassa aikamoinen itiöiden, mineraalikuitujen, hiuslakkojen, kynsilakkojen ja deodoranttien meri sekä tuhansia, helposti kymmeniätuhansia ihmisiä, koska kerromme edelleen kaiken sadalla. Sen vuoksi jo käytävistä ja auloista selviytyminen on työlästä, varsinkin, jos satumme paikalle välituntiaikana. Jos piipahdamme jossain luokassa, siellä on sata opettajaa ja sellaiset 2000 - 3000 oppilasta kaikkine yliviivaustusseineen ja vaniljantuoksuisine kuivasampoineen ja laventelintuoksuisine käsirasvoineen. Mitä luultavimmin noin sata heistä kuljettaa vaatteissaan homeitiöitä kotoaan. Noin kymmenen minuutin kuluessa alamme saada monenlaisia oireita: meitä alkaa esimerkiksi huimata, kätemme alkavat vapista ja raajoistamme alkaa hävitä voima, ehkä tuntokin. Henki ei kulje, päätä särkee ja ääni häviää; ihoa, nenää ja nielua kutittaa.
Voisimme käväistä vielä hetken aikaa ulkona - ilman hengityssuojainta emme voi varsinaisesti lähteä lenkille. Luulen, että tällaisen matkanteon jälkeen myös esimerkiksi ystävän luona kahvittelu ja kauppakeskuksessa käynti on syytä jättää tältä päivältä väliin. Ulkona kohtaamme näin loppukeväästä tolkuttoman määrän katu- ja hiekkapölyä, siitepölyjä sekä esimerkiksi kasvavan ruohon ja juuri kukkimaan puhjenneiden tuomien tuoksua. Jos erehdymme hetkeksi metsänlaitaan tai jokirantaan, myös maahomeiden haju tavoittaa nenämme. Vastaantulevia koiranulkoiluttajia, lenkkeilijöitä, autoilijoita ja mopoilijoita on tuhansittain. Sinunkin mielesi tekisi varmasti tässä vaiheessa käydä lepuuttamassa aistejasi talven jäljiltä kylmässä jokivedessä, mutta valitan, siitä voimme saada pahan astmakohtauksen. On ehkä parasta palata suosiolla kotiin.
Nyt ehkä ihmettelet, miksi kerroimme kaiken mahdollisen sadalla. Koska jaksoit kulkea matkassani tarinan loppuun saakka, paljastan sinulle syyn: olen paitsi astmaatikko ja allergikko, myös ympäristöyliherkkä. Reagoin erilaisiin ympäristötekijöihin suunnilleen sata kertaa herkemmin kuin ne, jotka eivät ole ympäristöherkkiä. Se, mikä on sinulle huomaamaton 1 prosentti, on minulle 100 prosenttia, täyslaidallinen.
Kiitos matkaseurastasi! Toivottavasti lähdet toistekin minun mukaani!
Rakkaudella, M
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti